fbpx

Korkokatto muuttui!

Vuoden 2020 heinäkuussa voimaan tullut lainojen väliaikainen korkokatto päättyi 30.9.2021. Tuona aikana vakuudettomien luottojen nimelliskorko oli maksimissaan 10 prosenttia. Tuo korkokatto koski kaikkia uusia vakuudettomia kulutus- ja joustoluottoja. Noista luotoista käytetään erilaisia nimikkeitä: kulutusluotto, joustoluotto, pikalaina, käyttöluotto tai vakuudeton laina. Vanhojen lainojen tai luottosopimusten korkoja muutos ei koskettanut. Luottokortit, osamaksusopimukset ja muut hyödykesidonnaiset luotot eivät

COVID-19 vaikuttaa talouteen!

COVID-19 vaikuttaa talouteen!

Asioiden ennakoiminen on osa tasapainoista taloutta. Aina kaikkea ei kuitenkaan pysty ennakoimaan. Ns. koronaviruksen vaikutus yksilön, perheiden ja yrittäjien talouteenon merkittävä! Moni yrittäjä, niin pienemmät kuin suuremmatkin ovat ajautuneet tilanteeseen, että joutuvat pohtimaan ovien sulkemista, kun erilaiset suositukset rajoittavat nyt perustoimintaa, eikä asiakkaita näy ja kaupanteko on taantunut. Työntekijän kannalta lomalle jäämiseen velvoittaminen, YT- neuvottelut,

Jos oma taloustilanne huolettaa, mitä kannattaa tehdä?

Älä ole yksin talousongelmien kanssa. Olemme tukena, kun tarvitsette eniten apua.

Sääntö numero 1 : Älä jää yksin Kirjoitin jo aiemmin siitä kuinka tärkeää on pyytää apua. Törmään jatkuvasti sekä naisiin että miehiin, jotka eivät ole kertoneet tilanteestaan kenellekään, eivät edes sille lähimmälle ihmiselle, omalle kumppanille. Tilanne ahdistaa, hävettää, suututtaa. Pahimmissa tapauksessa mielen valtaa synkkyys, jonka seurauksena ulospääsyä ei nähdä. Asian jakamista parempana vaihtoehtona nähdään jopa

Älä käytä kesälomarahoja tai veronpalautuksia ennakkoon.

Kun taloutesi ei ole (vielä) kaatunut, mutta silti elämäsi tuntuu pyörivän aina rahan ympärillä – tai lähinnä sen riittämättömyyden – niin on aika miettiä rahakäyttäytymistäsi ja sitä kuinka voisit muuttaa tilannetta toiseen asentoon. Kun tilille tulee normaalia suurempi määrä rahaa, niin sen kuluttaminen on yleensä ehditty jo suunnitella moneen kertaan (uusi telkkari, Suomi turnee, lapsille

Puhu ongelmistasi ja pyydä apua!

Suomessa rahasta puhuminen on aikamoinen tabu. Jos siitä puhutaan, se tehdään negatiiviseen sävyyn ja sisältö on usein se, että rahaa ei ole tarpeeksi. Monesti syy rahan puutteeseen löytyy oman itsen ulkopuolelta; liian pieni palkka, huonot tuet, iso verotus. Totta varmasti, mutta suoranaisesti valittaminen ei ratkaise tilannetta, joten parempi olisi turvautua johonkin muuhun konstiin. Konsteja vain ei

Älä koskaan maksa velkaa velalla!

Kun talous on liian kireällä ja pesukone hajoaa, niin sitä ei enää osteta jo tapissa olevalla luottokortilla, vaan pahimmassa tapauksessa otetaan pikavippi, joka ajatellaan maksettavan seuraavasta tilistä pois. ”Eihän se korko silloin niin iso ole…”. Tilipäivän jälkeen huomataan, että tässä kuussa olivatkin vuorossa auton vakuutusmaksut ja muut harvemmin tulevat kulut ja laskujen jälkeen saldoksi jää vain

Tiedä kuinka paljon rahaa on tulossa ja menossa. Kirjanpito kuntoon!

Talousohjaajan ja velkaneuvojan työssäni olen huomannut, että asiakkaat harvoin tietävät kuinka paljon tienaavat. Joku tuntuma asiasta yleensä on, mutta sekin voi heittää jopa satasia. Sama pätee menoihin. Helppo kysymys; ”kuinka usein sähkölasku tulee?” Ei yleensä lainkaan tietoa. Jos luvut eivät ole selvillä, elämästä tulee pientä jännitysnäytelmää päivästä toiseen; ”tippuuko tänäänkin postiluukusta joku ikävä maksua vaativa kirje,