fbpx

Ajankohtaista

Älä käytä kesälomarahoja tai veronpalautuksia ennakkoon.

Kun taloutesi ei ole (vielä) kaatunut, mutta silti elämäsi tuntuu pyörivän aina rahan ympärillä – tai lähinnä sen riittämättömyyden – niin on aika miettiä rahakäyttäytymistäsi ja sitä kuinka voisit muuttaa tilannetta toiseen asentoon.

Kun tilille tulee normaalia suurempi määrä rahaa, niin sen kuluttaminen on yleensä ehditty jo suunnitella moneen kertaan (uusi telkkari, Suomi turnee, lapsille uudet polkupyörät jne). Kaikki varmasti tarpeellista, mutta ikinä ”ylimääräinen” raha ei näin käytettynä tuo helpotusta talouteen. Jotta voisit kesällä tehdä jotain mukavaa tai jouluksi hankkia lapsille kivat paketit, niin pistä mieluummin joka kuukausi, samalla kun maksat laskut, rahaa itseäsi varten syrjään. Helpoiten tämä onnistuu suoravelotuksen kautta. Syrjään siirretty 50 tai 100 euroa ei näy yleensä millään tavoin kuukauden kulutuksessa. Voi olla että muutama mäkkärireissu jää tekemättä, mutta siinäpä se. Tingi siis sellaisista asioista, jotka eivät ole niin tärkeitä, mutta jätä sinulle itsellesi tai perheelle tärkeät jutut jäljelle, ettei ihan kaikesta tarvitse tinkiä.

Minulle tavarat ja materia eivät ole niin tärkeitä, kotoani löytyy halvimmat mahdolliset astiastot. Muutamalla pyyhkeellä ja lakanoilla myös pärjää oikein mukavasti. Sisustaminen ei ole lähellä sydäntäni ja mitä vähemmän tavaraa on ympärillä, niin sen mukavampi olo itselläni on. Säästän siis kaikesta kodinhankinnoista. Mutta rakastan matkustamista ja elämyksiä. Niistä en ole valmis tinkimään, vaikka tietysti valitsenkin lennot, hotellit ynnä muut aina perusteellisen hintaselvittelyn jälkeen. Tässäkään suhteessa en siis tee nopeita liikkeitä. Myös kaupassa mietin uuden vaatteen ostamista useimmin seuraavaan päivään. Jos asia jäi vaivaamaan, niin sitten haen vaatteen itselleni. Lasken ennakkoon myös mitä seuraavassa kuussa tulee ja menee ja muiden kulujen ohella listaan säästöön ja sijoitukseen menevän osan. Mutta jätän tietysti myös osan ihan kulutukseen. Tämän toimivan opin olen saanut käyttööni Varapuun valmennuksien kautta ja se onkin saanut oman talouden ihan toiseen asentoon. 

Toki jokainen valitsee itselle tärkeät asiat itse. Mikäli intohimosi on kodin sisustaminen, se ei välttämättä ole ensimmäinen asia josta tingit, vaan ehkä löydät säästökohteen jostain muualta. Tärkeää on siis punnita niitä asioita jotka tuottavat sinulle iloa ja taas niitä asioita, joihin menee rahaa, mutta ne eivät tuota juurikaan mielihyvää, kuten esimerkiksi joka päivä ostettu huoltoaseman kahvi.

Varaudu ja opiskele!

Kun saat taloutesi raiteilleen, varaudu, sillä vain niin voit välttää katastrofit. Samalla opiskele, sillä olemassa olevilla opeillasi olet päässyt nykyisiin tuloksiin. Päivittämällä opit parempiin, saat tietenkin paremmat tulokset.

Oma muutokseni lähti selkeästi liikkeelle siitä, että kyseenalaistin taitoni rahan kanssa ja lähdin opiskelemaan aihetta ahkerasti.

Jo lapsena ihmettelin, että miksi rahaa ei ollut tarpeeksi käytössä, vaikka meillä kuinka pihisteltiin? Miksi saman tulotason omaavilla perheillä tilanne voi olla täysin erilainen? Kyse ei siis selkeästi ole siitä, kuinka paljon rahaa tulee. Eikä myöskään siitä, kuinka paljon menee. Näinhän sananlasku yleensä kuuluu; ei ne suuret tulot, vaan pienet menot. Kyse on kuitenkin enemmän selkeästi siitä, miten rahan käytön hallitsee.

Aikuistuessa huomasin, että vaikka tulostaso ajan myötä kasvoi, niin menotkin kasvoivat usein samassa suhteessa. Optimistisena luonteena mitoitin menot hiukan liian ylös, jolloin talouden tulos oli aina hiukan negatiivinen kuun päätteeksi. Tämä tietysti tarkoitti velkaantumista ajan myötä.

Eräs tapahtuma, jonka seurauksena matkantekoni tien päällä melkein jäi eräälle huoltoasemalle rahan puutteen vuoksi, sai minulla lopulta sisun kaulaan ja päättämään, että tilanteen on muututtava keinolla millä hyvänsä! Päädyin opiskelemaan rahataitoja ja ensimmäinen oppi, jonka muistan valmennukselta, ja jonka otin heti käyttöön, oli lainojen vyöryttäminen. 

Pelkkä vyöryttäminen ei välttämättä tietenkään aina riitä, vaan joskus tarvitaan järeämpiä keinoja velkaongelmien selättämiseksi. Kerron vyöryttämisestä ja muista keinoista seuraavissa teksteissäni.  Asiatkaan eivät tietenkään aina tapahdu suoraviivaisesti, ei minullakaan, mutta lopulta tilanne muuttui käytännössä päälaelleen – ja vain hyvällä tavalla! Ensin tosin tuli sen verran mutkia matkaan, että kun sain puolet lainoista vyörytettyä, hyväuskoisuuteni vuoksi aiheutin itselleni saman verran lisälainaa erään ”ystävän” avustuksella.

Lopulta olivat luottokorttivelat historiaa, puskuri kunnossa ja sijoittamisessa päästy hyvään alkuun. Tämä vaati paljon työtä ja sinnikkyyttä ja hyvää oppia. Yksin olisin ollut todennäköisesti samassa tai pahemmassa tilanteessa edelleen. Samaan aikaan kun omat asiani alkoivat järjestymään, pääsin auttamaan myös muita vaikeuksissa olevia. Lopulta päädyin talous- ja velkaneuvojaksi ja myös puhuin ja puhun aiheesta mielelläni yleisölle, sillä koen että tämä koskettaa ihan kaikkia, jos ei oman itsen kautta, niin vähintään lähipiirin kautta.